| |
SYDÄMEN
AUKAISIJAT!
Ihmiset
pitävät itseään eläimiä viisaampana.
Viisaus
ei tule kuitenkaan kirjoja lukemalla, vaan todellinen, sydämestä
tuleva tietämys, jota viisaus oikeasti on, ilmenee eläimillä
luontaisena.
Ihmiskunta on hyvin pitkälti kadottanut taidon kuunnella
sydämellä ja siksi ihminen kohtelee myös eläintä
vajavaisen käsityskykynsä mukaisesti ja kuvittelee
ymmärtävänsä mitä eläin tarvitsee.
Nuo uskolliset lemmikkimme jotka kulkevat päivästä
toiseen kanssamme, rakastavat meitä just' sellaisina
kuin olemme.
Eläinten kanssa työskennellessäni olen huomannut,
kuinka nöyrästi ne omaan osaansa tässä
maailmankaikkeuden kierrossa suhtautuvat ja silloin onkin
ihmeiden tapahtuminen mahdollista.
Ihmeellä tarkoitan sellaisen prosessin käynnistymistä,
jolla on parantava vaikutus ihmisen psyykkiseen ja sen myötä
fyysiseen olemukseen.
Eläin käyttää havaintojen tekemiseen myös
korkeampia värähtelytaajuuksia ja näkee aurasta
henkiset voimavaramme. Sen kanssa voi keskustella telepaattisesti,
tai ääntä käyttäen ja vastauksen
saa aina.
Eläimillä on tärkeä vaikutus maapallon
olemassaoloon. Ne nostavat ja tasapainottavat energioita,
ja ottavat usein kantaakseen osan ihmisen henkisestä
painolastista, mikä mahdollistaa sydämen aukeamisen
ja rakkauden energian virtauksen voimistumisen.
Nämä hiljaiset kulkijat, jotka kanssamme maapalloa
asuttavat, ovat samojen maailmankaikkeuden lakien alaisia
kuin ihmisetkin.
Olen
saanut mahdollisuuden kulkea ystäväni ori Janskin
kanssa matkaa. Janski on 13-vuotias Suomenhevonen ja olisi
lopetettu, ellei The Spirit of Love ry olisi ottanut sitä
hoiviinsa. Kun Janski tuli noin puolitoista vuotta sitten
yhdistyksellemme, kysyin siltä mitä se haluaa jatkossa
tehdä. Vastaus oli: elää vapaana luonnossa.
Selitin, että se ei ole Suomessa mahdollista. Ehdotin
ratsuna olemista, johon se suostui puoli vuotta mietittyään.
Janski oli ravuri, jonka uran reistaileva takajalka lopetti.
Alkukesästä sain olla todistamassa, kun Janski oli
päässyt siihen kohtaan omassa kierrossaan, että
oli mahdollista heittää fyysisen olemuksen tuomat
painolastit pois. Näin näyn, jossa Janski makasi
maassa kyljellään ja vatsa oli turvonnut suureksi
pyöreäksi palloksi. Nahan läpi näin, että
se oli täynnä mustaa mönjää. Otin
veitsen ja viilsin vatsan auki, jolloin mönjä pääsi
valumaan ulos. Kun kaikki musta oli tullut pois ja Janskin
olemus muuttunut valoksi, ompelin vatsan kiinni valoa hohtavalla
neulalla ja langalla.
Janski työskentelee Mäntsälässä!
Anna-Liisa
Väisänen
|